Yksinäiset aamut

 Tänä aamuna tajusin, miten ihanaa on herätä yksin. Saa tuijottaa kattoa ajatuksissaan vaikka tunnteja. Minun ei tarvitse miettiä haiseeko hengitys. Hiukset saavat olla miten sattuu. Naama saa olla vaikka täynnä näppyjä. Saan katsoa ostoskanavaa, jos haluan ja saan eksyä siihen mielikuvitusmaailmaan, jossa omistan kaikki nuo turhaksi väitetyt tuotteet. Siinä maailmassa kaikki ovat aina onnellisia, kauniita ja rikkaita.

Näinä yksinäisinä aamuina saan meikata ja laittaa hiuksia niin pitkään kun haluan ja saan vaihdella vaatteita vain huvin vuoksi. Joskus pukeudun juhlamekkoon ja vietän aamuni kuin prinsessa. Aamupalalla saan syödä mitä haluan, eikä tarvi palvella ketään. Hoilaan rakkausballaadeja ja joidenkin vanhojen iskelmien kertosäkeistöjä. Tanssin villisti ja elän hetken elmäni musikaalissa. Se musikaali on usein surullinen. Surullisten laulujen sanat muistaa jostain syystä paremmin.

Huoneeni saa olla sotkuinen. Eiväthän muut sitä näe. Lakkaan varpaankynnet viisi kertaa, mutta mikään väri ei tunnu oikealta. Otan kynsilakan pois ja vedän jalkaan rikkinäiset sukkahousut. Katson täydellisten naisten kolmatta tuotantokautta. Joku on tappanut naisen ja repinyt tämän hampaat irti. Onneksi se on vain näyteltyä. Joku on puukottanut miestä kotikuntani ravintolan edessä. Se ei ole näyteltyä. Se on totta. Sairasta. Täällä on puukotettu ennenkin. Yksi puukottajista asui naapurissa. Pieni asuntovaunu saattaa olla vieläkin samalla paikalla, kuin silloinkin tai sitten ei. En ole tarkistanut asiaa.

Eksyn usein ajatuksiini. "Ajattelet liikaa." Miten joku voi ajatella liikaa? Eivätkö kaikki ajattelekkaan saman verran? En tiedä, mutta haluan ottaa siitä selvää. Riitelen Roosan kanssa turhista pikku asioista. Hän ottaa minusta kuvat tähän postaukseen. Lisään kuvat tänne. Kaikki ne ovat niin samanlaisia. Miksi ne eivät saisi olla? Onhan jokaisessa kuvassa sama ihminen. Minä. Miksi silmäni ovat niin surullisen näköiset? Miten huulet voivat hymyillä noin, mutta niistä huolimatta ilme viestii surua tai ehkä pelkoa?

Ymmärrän niitä, jotka harrastavat yhden illan juttuja. Saa nukahtaa jonkun kainaloon ja herätä aamulla aivan yksin. Miksi heidät aina tuomitaan ja miksi heille keksitään nimiä, jotka on tarkoitettu alentamaan ja loukkaamaan? Miksei nimiteltäisi myös niitä, jotka jättävät pizzansa reunat syömättä? Ottavathan hekin vain parhaat palat. Niin paljon kysymyksiä ja niin vähän ihmisiä, jotka ovat valmiita vastaamaan ja auttamaan minua.

Tänä aamuna tajusin, miten ihanaa on herätä yksin. Nyt ymmärrän, ettei yksinäisyys ole niin ihanaa näin iltaisin.