Blogi muuttaa

http://www.lily.fi/blogit/yhden-onnellisen-tarina

Yllä olevassa osoitteessa jatketaan samaan tyyliin, mutta aktiivisempina. Tavataan siis siellä!

Ajatuksia äitiyspakkauksesta

Uusi äitiyspakkaus julkaistiin ja minä ainakin tykkään! Yks keltainen hirvitys oli matkaan eksynyt, mutta muuten oikein mukiin meneviä pikku vaatteita. Toki, jos itse pakkauksen suunnittelisin se näyttäisi aivan toisenlaiselta. Olen kuitenkin äärettömän tyytyväinen siihen, että suomessa meille tarjotaan noin kattava paketti. Varsinkin meille esikoista odottaville äitiyspakkaus on loistava, koska kaikki tarvittava täytyy hankkia, eikä mitään löydy ennestään.

Tiedetään... Ei tuo mikään lahja ole, vaan verorahoilla hankittu. Tätä osa jaksaa keskustelupalstoilla toitottaa. Kyllä ne maksavat veroja ruotsissakin, mutta siellä ei äitiyspakkauksia siitä huolimatta jaeta. Olen todella tyytyväinen, että suomessa osa verorahoista on päätetty käyttää näin ihanaan ja hyödylliseen asiaan. Toki saa mielipiteen kertoa siellä vauvasivuilla , mutta hyvän maun rajoissa. Meille tuleville mammoille on myös annettu vaihtoehdoksi valita raha, jos pakkaus ei miellytä. Onko niillä bodyn kuoseillakaan loppujen lopuksi niin väliä. Vauva ei välitä siitä, minkä värinen asu on päällä. Tärkeämpää on, että ei tule kylmä tai vilu. Aion siis pukea omalle lapselle myös sen keltaisen hirvittävän potkuhousupuvun.

Ihana ja ihan kauhee raskausmaha

Siihen se yhtäkkiä ilmestyi ja on kasvanut kasvamistaan. Aluksi en todellakaan ollut sinut pyöristyneen keskivartalon kanssa. Olen aina ollut kropaltani suht sopusuhtainen joka kohdasta, sellainen sopivasti lihava. Olo oli samanlainen, kuin olisin joutunut jonkun toisen kehoon. Vaatteet eivät istuneet samalla tavalla ja tunsin oloni suoraan sanottuna järkyttävän rumaksi. Maha ei vielä ollut sellainen raskausmahaksi tunnistettava ja näytinkin liian hyvin syöneeltä. Kaiken epävarmuuden uutta kehoani kohtaan kruunasi jonkun miehen kommentti kaverilleen: "Aika hyvä, mutta kato miten iso maha sillä on". Argh.... Silloin teki mieli kääntyä ja huutaa, että olen raskaana senkin tampio!

Nyt alan jo tottua tähän uuteen olomuotoon. Enään ei ole ruma olo ja rakastan sitä, kun masuani kehutaan ihanaksi. Olen saanut muutenkin raskaudesta paljon hyviä kommentteja. Pelkäsin aluksi, että ikäni takia joutuisin puolustelemaan itseäni ja kohtaamaan paljon paheksuntaa, mutta yllätyksekseni niin ei ole käynyt kertaakaan.

Tällä hetkellä menossa on rv 18+4

:D

Tulevan äidin mietiskelyä

Maha kasvaa, mutta siltikin kaikki tuntuu epätodelliselta. Pieni mieleni ei voi käsittää, että pian tästä kahden hengen tiimistä tulee kolmen hengen perhe. En tunne vielä vauvan liikkeitä ja siksi mikään ei tunnu muuttuneen. Elän samanlaista elämää kuin ennenkin, mutta syön vähän terveelisemmin enkä enää juo ja polta. Kuitenkaan mikään ei ole enää kuin ennen.

Yritän saada itseni ymmärtämään tämän kaiken. Alan miettiä pientä, joka kasvaa sisälläni. Miltä hän näyttää? Millainen tyyppi hän on? Osaanko olla hyvä äiti tai edes pelkkä äiti? Enhän minä tiedä mitään vauvoista. En osaa edes vaihtaa vaippaa. Pelottaa hurjasti. Maailmassakin on niin paljon asioita pielessä, olenko siis itsekäs kun hankin lapsen kaiken kaaoksen keskelle. On kurjaa, etten voi poistaa kaikkia maailman epäkohtia lapseni elämästä. Rakkautta ja empatiaa minulla sentään riittää, jospa niillä pääsisi edes alkuun.

Onnen omistaja

Onni on sellainen juttu, että sen kerran löydyttyä sitä ei kannata hukata. Helposti se kuulemma hukkuu jonnekkin kiireisten päivien ja stressaavan arjen sekaan. Olen itse geeneiltäni taipuvainen onnen hukkaamiseen. Olen perinyt taidon huomata asioista niiden huonot ja vaaralliset puolet, unohtaen hyvät ominaisuudet kokonaan. Mutta minäpä en päästä onneani minnekkään, vaan roikun siinä kynsin ja hampain! Vaikka perimäni kuinka käskee minua keskittymään negatiivisuuteen, minä päättäväisesti hymyilen ja olen kuuntelematta. Olen monta monituista vuotta ollut onnen hukkaaja, mutta nyt olen löytänyt onnelleni hyvän säilytyspaikan, jossa muistan sitä pitää ja jossa se aina on tallessa.

Alkuraskaus

Raskaus ei ole ollut tähän mennessä ollenkaan sitä, mitä televisiosarjat antavat ymmärtää. Tiedän, että olemme kaikki yksilöitä ja jokaisen raskaus on erilainen. Omat kokemukseni alkuraskaudesta ovat kamalat. Pienen ihmisen kasvattaminen masussa on paljon rankempaa mitä luulin.

Kun vauva kiinnittyy kohtuun, se todellakin tuntui. Vaikka silloin en ollut tietoinen, mitä sisälläni tapahtuu, kummallinen mahakipu herätti ihmetystä. Tunne muistutti kovasti kuukautiskipua, mutta oli huomattavasti voimakkaampaa. Kipu ei ollut sietämätöntä, mutta epämiellyttävää. Tämä jatkui muutaman päivän ja luulin kuukautisten alkavan. Kipu loppui, mutta menkkoja ei kuulunut.

Raskaustestin tein, kun olin rv 6, eli melko myöhään. Viikko sen jälkeen alkoi pahoinvointi, joka jatkui aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Itkin ja makasin sohvalla kamalan olon kourissa. Sosiaalista elämää ei sinä aikana ollut, sillä jaksaminen riitti hädin tuskin vessassa käymiseen. Aivan kuin olisin kärsinyt maailman kamalinta krapulaa kuukauden. Kaikki hajut oksettivat ja sen vuoksi esimerkiksi kaupassa käynti muuttui erityisen epämiellyttäväksi. Aina siellä oli joku liikaa hajusteita laittanut mies tai piereskelevä lapsi. Joonaskin joutui heittämään yhden suihkugeelin roskiin sen järkyttävän hajun vuoksi. Onneksi pahoinvointi loppui rv 13 ja elämä on alkanut tuntua taas siedettävältä. Kaikki haisee mielestäni edelleen pahalta, mutta enää hajut eivät okseta. Nyt voin jopa sanoa nauttivani raskaudesta.

Tällä hetkellä olo on mitä mainioin, vaikka liitoskivut vaivaavat. Itseasiassa pidän siitä, että tunnen jotain tapahtuvan kehossani. Vieläkin on epäuskoinen olo, että meistä on tosiaan tulossa perhe. Tarvitsen konkreettista muistutusta, jotta muistan kantavani mahassa pientä ihmettä. En malta odottaa liikkeiden tuntemista ja mahan pyöristymistä. Nyt näytän siltä, kuin olisin lihonut vatsasta, vaikka todellisuudessa paino on tippunut 3kg.

Onneksi olen nyt raskauden mukavimmassa vaiheessa. Pakko sanoa, että aion tuon kamalan alkuraskauden takia pitää pitkän tauon ennenkuin edes harkitsen ryhtyväni uudelleen tähän hommaan. Nyt aion vain hehkua ja kyllästyttää kaikki tällä vauvahöpötyksellä.

Ai mitä kuuluu?

"Mitä kuuluu?"
"Ei kai tässä. Kotona ollu ja mää oon raskaana."
Noin keskustelut ovat yleensä viimeaikoina alkaneet.
Kai sen uskaltaa jo täälläkin kertoa. Suurin osa on jo varmaan arvannut tai kuullut jostain, että meille on kesällä tulossa vauva!

Kaikki ovat ottaneet asian hyvin ja kyllä tämä melkoisen odotettu baby on. Tuleva pikku täti ei meinaa käsittää, miksi vauva ei voi syntyä jo nyt. Aivan yhtä hyvin se voisi kuulemma kasvaa mahan ulkopuolellakin, ettei joutuisi sinne kesään asti odottamaan. Kakkavaipan lupasivat tulevat pikku tädit myös vaihtaa, mutta sitten tajusivat, että kakkahan on aika ällöttävä juttu ja lupaus vaihtuikin sadaksi pissavaipaksi. Itselleni sata vaipanvaihtoa vähemmän kuulostaa hyvältä, oli sisältö mikä tahansa. Kun kaikki kolme pikkusiskoani saivat kuulla vauvauutiset, oli vastaanotto melko koominen. Nuorin (Alma) itki aivan valtoimenaan onnenkyyneleitä. Pian minä ja toiseksi nuorin sisko (Ella) itkimme myös ja Roosa nauroi. Siinä sitä sitten märistiin onnesta, ettei saatu edes sanaa suusta.

Ilolla odotan, mutta kieltämättä myös jännittää. Olen huolissani, miten saan suojeltua tätä nyt jo käsittämättömän rakasta pientä. Olen rukoillut tämän raskauden aikana enemmän kuin koskaan. Elämä pyöriikin nyt vauvajuttujen opettelemisen ympärillä ja tulen vielä kyllästyttämään kaikki läheiset puhumalla vain tästä. Tulisit jo kesä ja kakkavaippaset! En malta odottaa.