torstai 9. lokakuuta 2014

Yksin uudessa kaupungissa

Istun bussissa sateisena ja synkkänä iltana. Kuulokkeet ovat taas jääneet kotiin ja ikkunasta näkyy vain oma heijastus. Takana istuu kaksi naista, jotka keskustelevat äänekkäästi. Aluksi se ärsyttää minua, mutta tylsyyttäni alan kuunnella keskustelua. 

"Tiedätkö sen tunteen, kun on yksin uudessa kaupungissa. Se on sekoitus pelkoa, seikkailua, uutuuden tunnetta, yksinäisyyttä ja ylpeyttä siitä että pärjää. Se on aivan mahtava tunne." En en tiedä. En ole oikeastaan koskaan ollut missään yksin. Suurissa ja uusissa kaupungeissa joku on aina ollut mukanani. 

Olen ollut hirvittävän yksinäinen, mutta harvoin yksin. Yksinäisyyden tunne on kai tullut siitä, ettei kukaan ole tuntunut ymmärtävän. 

Ehkä tuo naisen selittämä erikoinen tunne saa ihmiset tuntemaan itsensä aikuisiksi. En tunne itseäni aikuiseksi, koska en usko pärjääväni yksin. Toisaalta en halua ikinä siihen tilanteeseen, että joutuisin tosiaan pärjäämään ihan yksikseen. Luulen, että tuo tunne jää minulta kokonaan kokematta.