Tiet etäisyyksiin

"Tiet etaisyyksiin vie;
Varjoista valtatien;
Katuja kahlaavat jalkamme kastuu,
Tätäko se on kun rakastuu?
Tukka putkella sinne ja takaisin"

Punainen vähän ruostunut Bernardiksi nimetty auto. Auto ei ole uusi ja sen radio särisee. Siksi se onkin niin ihanan persoonallinen. Tuolla autolla Ainur on vienyt minut kouluun monena päivänä. Keräähän se huomiota, että lukiolaistyttö ei ajakkaan isin bemarilla. On hauska katsoa, kun jotkut ihmiset tosiaan hämmästyvät kun näkevät tuon kauniin kuskini rämän auton ratissa.

 "Tiet etäisyyksiin saa rohkeimmat johdattaa;
Siunattu hulluus suonissani juoksee,
Joku mua kutsuu luokseen;
Suorinta reittia sinne ja takaisin"

Matkalla me vilkutamme ihmisille (varsinkin komeille miehille). Monet katsovat meitä hämmentyneenä ja heidän ilmeestään näkee, miten he yrittävät miettiä tuntevatko he meidät jostain. Haluamme piristää ihmisten päivää. Myönnetään haluamme aiheuttaa hämmennystä. Radio soi ja me laulamme mukana, vaikka emme osaakkaan sanoja. Samoilla lauluilla on jo useita eri versioita. Laulamme huutaen, kimittäen, möristen, iloisesti, surullisesti. Puhumme rakkaudesta ja siitä löydämmekö sitä koskaan. Puhumme, millaisia aikuisia meistä tulee. Ainur minä tiedän, ettei meistä tule koskaan aikuisia. Vartumme kyllä ja saamme ikää, mutta meistä ei tulekoskaan tylsiä, rutinoituneita, masentuneita suorittajia. Me tulemme aina olemaan vähän hulluja ja vähän höperöitä. Puhumme ihanista pojista ja ihastuksista. Kyllä! Meillä on vieläkin ihastuksia, joille emme ole koskaan puhuneet, emmekä tule puhumaan. He tekevät päivistä vähän ihanampia. Heitä on monta. Puhumme kaikesta kauniista ja jostain rumasta.

"Tie minut vie, missä musiikki sai meidät sekaisin onnesta;
Pois, jonnekin pois;
Läpi autiopihojen, läpi tämän betoniyön sun sydämesi lyö;
Jotain suurta ja villiä täytyy tapahtua, ua ua;
Se mitä meistä jää on kultaiset hampaat!"

 Olavi Uusivirran Tiet etäisyyksiin soi radiossa, kun olimme taas kerran matkalla kotiin. Silloin lauloimme ja heilutimme hiuksiamme. En tuolloin kuunnellut sanoja, mutta nyt huomasin, että biisi on kuin meille kirjoitettu. Ehkä olemmekin löytäneet jo rakkauden. Rakkauden noihin hetkiin. Rakkauden elämään. Rakkauden nuoruuteen. Minä rakastan niitä hetkiä ja minä rakastan sinua Ainur. Olet  ollut ystäväni kaikista pisimpään. Ollaan hulluja, eikä välitetä, mitä muut meistä ajattelevat. Tehdään jatkossakin asiat erilailla.

Ei maailmanparantaja

Siipirikko pulu. Se ei pystynyt enää lentämään, muttei se näyttänyt kärsivän. Pidin sitä todellisena taistelijana. Pulu kipitti pienillä linnunjaloillaan Rotuaarin päästä päähän. Ihmiset alkoivat kiusata sitä. En kestänyt katsella, kun mies antoi koiransa näykkiä pulun siipeä ja lapsien potkia sitä. Silloin nousin ylös kesäisen Rotuaarin penkiltä ja käskin heidän lopettaa. En tiedä, miksi pulu jäi mieleeni. Minulla tulee välillä paha mieli, kun tiedän sen nyt kuolleen. Se oli erityinen lintu.

Yleisissä vessoissa ihmiset usein kertovat, jos vessapaperi on loppu. Käyn joskus salaa viemässä paperia niihin koppeihin, joista se on loppunut. Kun mäkkäriin tulee humalaisia esiteinejä, käyn usein sanomassa kassalle, että pitävät huolen, ettei nuorille satu mitään. Minusta on vain niin julmaa heittää ulos pakkaseen nuo ensimmäisiä kännejään vetävät teinit. Heille voi sattua mitä vain. Tiedän sen, sillä olen itsekkin käynyt läpi tuon vaiheen. Minulle sattui ja paljon.

En tunne tyttöä. Tiesin kuitenkin, että hänellä on paha olla. Minun oli pakko puuttua. Ne ihmiset, joiden elämä ei ole koskaan aiheuttanut suunnatonta ahdistusta ja kipua, eivät näe sitä. Minäkään en nähnyt ennen. Nyt kuitenkin huomasin ja omatuntoni ei jättänyt minua rauhaan, ennen kuin olin lähettänyt tytölle viestä. Halusin auttaa parhaani mukaan. Niin kauniin ja ihanan tytön ei kuuluisi olla niin surullinen.

En ole maailmanparantaja. Olen ajatellut olevani huono ihminen. Siksi nämä hyvät teot ja inhimilliset tunteet säikäyttivät minut. En minä ole kiltti. Olen vittuileva, äkäinen ja muutenkin vaikea. Vai olenko sittenkään? Ehkä tämä on sitä aikuistumista tai jotain henkistä kasvua. En halua kasvaa aikuiseksi! Se pelottaa minua. Nuoruudestakin selviäminen on ollut minulle harvinaisen vaikeaa, miten muka pärjään aikuisena.

Pesulta tullut koirulimme.

Ostin nämä ihanat legginsit ja olen vieläkin rakastunut

157 päivää!!! Siihen on niin pitkä aika.

Roosa näyttää miten keilataan

Onnellinen

Onnellisuus. Valetta. En usko siihen enää. Se on iloa. Ei onnea. Ilo on ohi menevää. Ilo loppuu nopeasti. Niin hetkellistä. Saduissa on onnea. Saduissa on yksisarvisia. Kaksi yhtä todellista asiaa. Onni ja yksisarviset. Kaikki tarinat eivät lopu onnellisesti. Ei tämäkään. Tämä loppuu yksinäisyyteen, kyyneliin, ilkeisiin ihmisiin, tuskaan, pahoihin muistoihin, paniikkikohtauksiin, hulluuteen, kuolemaan. Minä olen oman elämäni prinsessa. Tiara on tippumaisillaan kyyneleistä ja verestä kuohuavaan virtaan. En vihaa ketään. Miksi vihaatte minua? Anteeksi. Kerron vain totuuden. Totuus on onnettomuus. Me kaikki olemme onnettomia, osa vain ei ole huomannut sitä vielä. Ei hätää. Te huomaatte sen aikanaan. Miten tarina jatkuu kuoleman jälkeen?  

Sitten tulevat yksisarviset ja onni

Tyttö Barcelonasta

Hilla toi mulle nämä ihanat tuliaiset Barcelonan lämmöstä! Kiitos oma suomursuseni. <3 Kaikista parasta oli kuitenkin saada tuo tyttö takas Suomeen. Loman aikana kerkes tulla jo niin ikävä! Ehkä seuraavalle matkalle lähdetään yhdessä. ;)

Musiikkivideo

Nainen laulaa radiossa elämän ihanuudesta. Katson ulos autonikkunasta. Kuvittelen olevani musiikkivideossa. Puut vilahtelevat ohi, mutta maisema on tasaisen tylsää. Metsää, mäntyjä ja pari koivua. Harvinaisen paska musiikkivideo. Nainen, jonka nimeä en kuullut, saa vakuutettua minut laulullaan. Elämä tuntuu ihan hyvältä. Hymyilen, koska iloisten laulujen videoissa ei itketä. Kuvittelen itselleni kauniin mekon ja pitkät hulmuavat hiukset, hoikat sääret ja kauniit poskipäät. Todellisuus on tylsät farkut, pyöreä olomuoto, löysä neule, silmälasit, reinot ja hiukset tiukalla ponnarilla.

Koko kuva. Irina aloittaa laulunsa. Saan kylmiä väreitä aina, kun kuulen tuon biisin. Samaistun joka sanaan. Minulla on ollut tuo sama fiilis jo pitkään. En halua näyttää ihmisille todellista minää. Maailma on niin julma paikka. Me olemme niin julmia toisillemme. Löysin ihmisen, joka olisi halunnut olla kanssani. Ihmisen, jota minäkin olisin voinut rakastaa. Lemppasin hänet. Jätin. Hylkäsin. Tiesin, jos hän näkisi koko kuvan, hän pettyisi. Ei hän ollut ihastunut minuun, hän oli ihastunut kuoreen. En ole oikeasti sellainen. Se on vain kuori. Elämän ihanuus alkaa epäilyttää.

Sovin paremmin surulliseen musiikkivideoon. Maisemakin sopii paremmin. Kuluneet reinotkin ovat jotenkin masentuneen näköiset. Pidän niitä aina kun olen surullinen. Usein koulussakin. Haluaisin oppia tanssimaan. Musiikkivideoissa tanssitaan. Tajuan nyt, etten ole tämän videon päähenkilö. Olen se sivuosan esittäjä, jota näytetään vain muutama sekunti.

Kauniit päivät

Tämä viikonloppu on ollut harvinaisen ihana. Silmäni ovat auenneet kaikelle kauniille. Ehkä se on aurinko, joka saa kaiken näyttämään upealta. Huomasin, miten kauniita tavaroita omistan ja kuinka ihania ystäviä minulla on. Olen nauranut paljon. Yhtään kyyneltä ei ole päässyt valumaan. Tarvitsen lisää samanlaisia päiviä.
 Kesä! Ole kiltti ja tule äkkiä. Tee minusta taas se iloinen ihminen, jollaiseksi minut tarkoitettiin.

Lisää valoa

lisää iloa

lisää naurua

lisää rakkautta

lisää hulluutta

lisää onnellisuutta

Sori cosmo, mutta aion jatkossakin nukkua yöpuvussa, jossa komeilee suuri Hello Kitty.