Rakas nuoruus

  

     

Rakastan kaupungin valoja, ihmisten puhetta, autojen melua, humalaisten huutoja ja kylmää asfalttia. Tyhjät kadut ja  lämpimät tuulet tuovat olooni onnea ja sellaista kummaa kaipuuta juuri tänne. Ikävä sinne, missä juuri silloin on. Joskus se vain tulee ennakkoon. Haluaisin tanssia jalkani irti liikennevaloissa, mutta en uskalla. Jokainen ohikulkija on rakastuttavan näköinen. Hetkeksi heihin kaikkiin ihastun, tiedän sen. 

Me huudetaan, juostaan ja näytetään upeilta. Ei tarvi peiliä, koska hehku tulee tästä tunteesta. Laitetaan tunteja kutreja ja kuitenkin lopulta sotkemme toistemme hiuksia huudellen kauniita kirosanoja. Kaikkien laulujen lyriikat sopivat jotenkin omaan elämään. Pmmp on toplistalla tänään. Kesäkaverin voi löytää talvellakin, jos vain ymmärtää yrittää etsiä. Kun ruoka on liian suolaista, suudellaan tuntemattomien kanssa. Huulilla maistuu vain punainen tupakka, mutta sehän on rakkauden väri. Kaikki selittävät, miten erilaisia ovat selvinpäin. Ei sillä ole mitään väliä. Näitä ihmisiä ei 'nähellä' tämän illan jälkeen.

Nuoruus on niin ihanaa ja samalla kamalaa. Elän nyt, koska huomenna en ehkä ehdi. Myöhästyn tahalleen busseista. Teen ennätys määrän ohareita viikon sisään ja päädyn silti treffeille. Jakelen miehille vääriä numeroita ja valehtelen ikäni joka kerta. Oma nimikin menee monesti väärin, mutta on se ällötyksistä eroon pääsemisen väärti. Päivällä on hyvä nukkua ja minun aamu on klo.15 illalla. Kuulostaa hullulta, mutta silti monille tutulta. 

Sen illan vaan

Tän illan vaan. Tän illan saan uskoa rakkauteen ensisilmäyksellä. Lupaathan olla mulle hellä. En mä usein näin tee, mutta kesähumalassa sen kai tuntee. Tietää kun löytää ihmisen, joka on oudosti samanlainen. Ääni, sanat, liikkeet, kosketus ja kaikki muukin on kohdallaan. Kun katson sua, sanon vahingossa, että tuollaiseen voisi vaikka rakastua.

 

Kerron kaiken ja syytän siitä humalaa. Minun tarinani ajaisivat epätoivoisimmatkin pois. Ihan liikaa informaatiota. En osaa pysyä mysteerinä. Näytän kaikille heti kättelyssä, että olen liian suuri riski omaksi otettavaksi. Puhun kaikesta hauskasta ja kaikesta surullisesta. Kehut minua, hetken jopa uskon. Tunnen olevani maailman erityisin tyttö.

 

Aurinko laskee ja nousee uudestaan. Aamulla et tunnu olevan samaa mieltä minusta kuin eilen. Ei se haittaa. Tiedän, etten ole hehkeimmilläni ja huomaan sinun miettivän ystäviesi mielipiteitä minusta. En edes tiedä sukunimeä ja etunimikin unohtuu välillä. Kiusalliset hyvästit. Kävelen tiara päässä, hiukset sekaisin ja meikit poskilla yksin rantaviivaa pitkin. Pieni oksetuksen tunne on kurkussa. Vastaantulijat katsovat pitkään ja minua hieman hävettää. Olisipa tällä prinsessalla villamyssy, jonka alle piiloutua. Nauran itselleni, miten annan itseni ihastua niin helposti. Onneksi se tunne lähtee yleensä yhtä nopeaa kuin on tullutkin.

 

Haluaisin tavata uudelleen, mutta tuskin niin käy. Sanoin sinulle tietäväni, ettet uskalla. Pelottaa, että osuin oikeaan. Enemmän pelottaa, ettet halua. En tiedä onko parempi vai pahempi ettemme näe enää. Toivottavasti et lue tätä tekstiä koskaan. Hävettäisi vielä enemmän. Häpeän jo nyt, kun tylsistytin sinut elämäntarinallani.

 

Sen illan vain. Sen illan sain olla sun kaa ja uskoin rakkauteen ensisilmäyksellä. Miten kukaan voi olla näin tyhmä. En mä usein tee niin. Itseni kanssa se sovittiin.

 

 

 

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

"Puoltakaan en sun kivustas voi tietää", isä sanoi ja halasi tiukasti. Hän oli juuri saanut kuulla, mitä kaikkea pahaa olen viime kesänä kokenut. Itkin taas paniikkikohtauksen kourissa. Kohtauksia oli alkanut tulemaan entistä enemmän. Kun isä sanoin nuo sanat, paniikkikyyneleet muuttuivat. Niistä tuli kyyneleitä, jollaisia en ollut ennen itkenyt. Isä oli ensimmäimnen, joka sanoi oikeat sanat. Hän tiesi, ettei voi tietää tuskaa, joka sisälläni kiehuu. Liikutuin niin paljon. Isä ei yrittänyt vakuutella, miten hänelläkin on ollut vaikeaa. Kaikki muut ovat tehneet niin. Isä halasi ja kertoi haluavansa silti yrittää auttaa. Vaikka ei ymmärrä, voi yrittää auttaa. Isä sanoi Juha Tapion Kelpaat kelle vaan lyriikoita ääneen. Silloin tuli helpotus tai jonkinlainen turvan tunne. Yksi ihminen on ymmärtänyt, miten ollaan avuksi.

Eilen menin yksin venesatamaan istumaan. Tarkistin tulleet kommentit. Se anonyymi, joka linkkasi tuon biisin, ei varmastikkaan arvannut millaisen reaktion sai minussa aikaan. Tuo kappale on saanut niin suuren merkityksen. Siellä minä isuin vedenrajassa ja itkin. Itkin yksin kuulokkeet korvissani. Itkin niin äänekkäästi, että se kuului vastarannalle asti. Kuuntelin tuota biisiä uudelleen ja uudelleen. Jokaisella kuuntelukerralla kyyneleet vain yltyivät. Aurinko laski ja kivet tekivät haavoja kämmeniin. Ihmiset kävelivät ohi, mutta kukaan ei tullut kysymään olenko kunnossa. Kun kyyneleet loppuivat, tyhjä olo jäi. Hetken halusin hypätä veteen ja jäädä sinne jonkun löydettäväksi. En tehnyt sitä, koska haluan vielä joskus sanoa, että minä selvisin.

 

 

 

Lopulta olemme kuitenkin yksin

Olen niin yksinäinen. Kukaan ei tule ikinä kokemaan täsmäleen samoja asioita. Siksi kukaan ei tule koskaan ymmärtämään. Nämä ajatukset ja tunteet ovat vain minun. Minä olen niin abstrakti käsite. Hahmottaminen on vaikeaa. En vaadikaan ihmisiltä sitä. Ketään ei voi tuntea kokonaan. Olen niin yksin. Me kaikki olemme. 

Yksinäisyyttä helpottaa ne ihmiset, jotka yrittävät kaikesta huolimatta ymmärtää. He tietävät, etteivät koskaan pysty siihen, mutta yrittävät silti. He ottavat taakastani sen verran kuin vain pystyvät. Viisaita ajatuksia ja kauniita sanoja minulle. Heidän ansiostaan hetkittäin olen vähemmän yksinäinen. Yritän antaa heille saman. 

Minulle jää salaisuus, jota en kertonut kenellekään. Minulle jää ne hetket, jotka olen yksin kokenut ja jotka ovat antaneet niin paljon. Haluaisin kertoa niistä kaikille, mutta tiedän, ettei niitä voi siirtää. Salaisuutta en tule koskaan kokonaan kertomaan. Muut eivät saa tietää, mitä tunsin. Eivät he voisi edes ymmärtää. Kaikki se jää minulle yksin kannettavaksi. 

Lopulta olemme kuitenkin yksin. Teemme valintamme. Mietimme, valitsimmeko oikein. Teemme uuden valinnan.
Vastaamme seurauksista. Koemme kaikkea kamalaa ja kaikkea kaunista. Kukaan ei koe samoin. Kuolemme yksin. Muut voivat jättää, mutta minä on aina mukana halusimme tai emme. Kahta samanlaista elämää ei ole. Lopulta olemme kuitenkin yksin.