torstai 17. lokakuuta 2013

Se kuva, joka sai minut musertumaan



Olenko koskaan sanonut, kuinka pelkään sinua. Tiedän, että olet sanonut minusta pahasti, nauranut minulle ja irvistellyy minun kävellessä ohi. En tiedä mistä se pelko tulee. Taidan oikeastaan pelätä sitä, että teet saman muille. Saman minkä teit minulle. Sait tämän tytön tuntemaan itsensä maailman noloimmaksi ja kammottavimmaksi olennoksi. Ei ei ei ei... Et saanut minua tuntemaan. Sait minut ymmärtämään, millainen olen. Nykyään peilikuva ja käytökseni oksettaa minua. Pitäisi kai kiittää. Avasit silmäni. 

Et tainnut tietää, että minulla on ongelmia muutenkin. Et tainnut tietää, miten oksennan syönnin jälkeen ja miten ranteeni ovat arvilla. Et tainnut tietää kuinka itken itseni uneen. Et tainnut tietää, että pelkään elämää enemmän kuin kuolemaa. Et tainnut tietää, mutta ei moni muukaan tiedä. 

Muistan kun kuva alkoi levitä. Aluksi luulin, ettei se haittaa minua ja että pystyn jatkamaan pää pystyssä. Niin teinkin muiden seurassa, mutta kun olin yksin muserruin täysin. Pelottavat ajatukset veivät voiton ja paniikki vyöryi päälleni. Enää en uskalla olla yksin. Ennen rakastin sitä, mutta nyt en uskalla tai edes pysty. 

Itseänihän saan siitä syyttää. Olin liian humalassa ja tyhmä. Jos saisin muuttaa jotain elämästäni, poistaisin tuon illan. Oikeastaan, jos saisin muuttaa jotain, en olisi koskaan edes syntynyt. Miten joku voikin olla näin idiootti ja lapsellinen.

Toivottavasti sait hyvät naurut. Toivottavasti kaikki ihmiset, jonka kuvan ovat nähneet saivat. En tajua. Kaikki tekevät virheitä. Miksi minun virheeni piti ikuistaa ja jakaa kaikille? Jos tarkoituksesi oli musertaa minut, onnistuit loistavasti. 

Jos osaisin vihata, vihaisin sinua, mutta en osaa. En pysty vaikka yritän. Ärsyttävintä on, että tekoasi lukuunottamatta olet varmasti mahtava tyyppi. Ainakin sinulla tuntuu olevan paljon ystäviä. Usko tai älä, mutta minäkin osaan olla ihan hyvä tyyppi välillä.  Vaikken osaa vihata, en kiellä sinua ja ystäviäsi vihaamasta minua. 

Aion jatkaa aivan kuten tähänkin asti ja esittää etten välitä. Hymyilen tyhmää tekohymyäni ja nauran feikkiä tekonauruani. 


Tässä sitä sitte ollaan (taas)


Joskus vain ajautuu tilanteeseen, johon ei olisi halunnut. Kauheinta on, jos siitä vielä nauttii. Mihinkään ei ole kiire ja asiat saavat mennä omalla painollaan. Huh.. Toivottavasti tämä ei ole taas yksi ja sama virhe, jonka olen tehnyt jo niin monta kertaa uudelleen ja uudelleen. 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Muistoja

Muistoja. Katson vanhoja kuvia ja hymyilen. Onnen hetkiä. Haluaisin palata ajassa takaisin ja nauraa itseni onnesta sekaisin. Osaan minäkin pitää hauskaa ilman päihteitä tai ainakin osasin.