Oon alkanu tekeen tyylistäni vähän rockinpaa. Toki pukeudun vielä kukkamekkoihin ja muihin pitsihörhelöihin, mutta aina välillä on kiva pukeutua pikkuisen rajummin. Musta ei olekkaan niin tylsä väri, minä sitä oon aina pitäny. Tosin se riippuu ihan asusta onko musta chool vai mauton.
Alla pari uusinta hankintaa.
Ristit on alkaneet taas ihastuttaa mua. Onkohan se talvi, mikä saa mut aina tyylillisesti muuttumaan?
ILMEELLÄ 24/7
Tarkoitus ois vielä hankkia se musta nahkatakki ja joku niitti juttu. Vaikka nyt pukeutuisinki bändipaitoihin ja mustaan, en ole alkanut kuuntelemaan yhtään raskaampaa musiikkia. Ehkä ja vain ehkä joku päivä vielä.
Nyt on taas aika palata tylsään arkeen. Hyvin lähti koulunkäynti rullaamaan, ku lintsasin heti ekalla viikolla. Läksyjäkään en oo vielä tehny kertaakaan. Mun elämässä muut asiat menee koulun edelle. Ehkä vielä joskus saan mun arvot kohilleen, mutta sitä ootellessa aion jatkaa samaan malliin.
Meidän koulussa on tosi vähän poikia, mikä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki 1ja 2 vuoden pojat tansii vanhat. Itse hankin tanssiparin jo viime lukuvuonna. Nyt melkeinpä kaikki kaverit yritää epätoivoisena etsiä paria itselleen. Näyttää vaan pahasti siltä, että pojat loppuu kesken. Onneksi mun ei tarvi stressata nyt päätäni moisella. Teen varmaan kohta postauksen vanhojen asusta, jota oon suunnitellu.
Olin eilen lavalla ja mun takki hävis. Joku on ilmeisesti ottanu sen mukaansa. Ärsyttää niin paljon. Ihan varmasti se on huomannu, ettei oo oma takki, niin miksi sitä ei voi viedä niille järkkämiehille. Moraali hoi, missä olet?!? Naurettavaa vauhkota yhestä takista, mutta sillä oli tunnearvoa ja se oli tosi hieno. Lukuunottamatta takin katoamista eilen oli huippu ilta. Tarpeeks paljo porukkaa ja hyvää musiikkia. Tuli taas tanssittua oikeen kunnolla.
Meidän Luna (tuo ihana karvapallo kahdessa ylimmässä kuvassa) ei syö melkeinpä mitään. Meitä on vähän jo alkanu huolestuttamaan, että mikä on hätänä. Luna syö suunnilleen puolet siitä, mitä sen pitäisi koko päivän aikana syödä. Turkin takia se näyttää tosi läskiltä, mutta kun se kastuu huomaa, että koira on melkeinpä pelkkää luuta ja nahkaa. Ei tosin ihme, ettei ruoka maistu, sillä se haiseekin ihan paskalta.
Se on niin hassua, miten tärkeä lemmikistä oikeen tuleekaan. Luna on meidän vauva ja pikku prinsessa. Yksi perheenjäsen. Tuon söpöläisen kanssa kun lähtee liikkeelle, niin aina on joku tulossa silittämään ja lässyttämään. Eipä se mitään. Varsinkaan jos kyseessä on nuori six packin omistava lenkkeilijä (kyllä! sellaisetkin pysähtyy juttelemaan, kun koira on mukana).
Siinäpä olikin mun kuulumiset. Ei mitään kovin kummosta oo tapahtunu, mutta kuitenkin. Välillä pitää tehdä tällaisiakin postauksia, että sukulaiset pysyy tyytyväisinä. Toivottavasti tästä lukuvuodesta tulee ikimuistoinen ja kerkeää sattua ja tapahtua yhtä paljon, kuin kesälläkin.
Nyt on tulossa taas vaihteeksi tällanen avautumis/valitus postaus.
Tunteet on aika perseestä. Silloin ku joku on ihastunu muhun, niin mä en tunne mitään sitä ihmistä kohtaan. Ja silloin ku mulla on tunteita, niin en saa koskaan vastakaikua niille. En voi ku ihailla ihmisiä, jotka on löytäny toisen, jonka kanssa niiden tunteet kohtaa. Tältä tytöltä se ei tuu varmaan koskaan onnistumaan.
Oonhan mä tietenki pari kertaa löytäny sellasen, joka tuntee mua kohtaan samoin kun mä sitä. Mutta sitten ne mun tunteet aina vaan yhtäkkiä loppuu. Ne vaan häviää johonki, eikä koskaan tuu takas.
Tunteeton, miksi sanaa käytetään kylmistä ja ilkeistä ihmisistä? Olenko mä sellainen, kun en kerran tunne mitään. Teen usein pahoja asioita muille ja ihmiset miettii, miten voi olla niin ilkeä. Jos ei ole tunteita toista kohtaan, ei tunne myöskään huonoa omatuntoa, jos tätä loukkaa. Alan kuulostaa joltain psykolta sarjamurhaajalta, mutta lupaan etten oo.
En osaa nimetä mun tunteitani. En mä tiedä oonko surullinen, masentunut, vihainen, ihastunut vai rakastunut. Ei tää oo aina ollu tällasta. Kyllä mä oon aina ennen tienny. Nyt mua itkettää, vaikkei kyyneleille oo mitään syytä. Luulenpa, että tää yks onnellinen ei oo nyt kovin onnellinen. Ärsyttävää, koska mäen tiedä mitä mun pitäs tehdä, että oisin ees vähä lähempänä sitä onnen tunnetta.
"Kuka keksi rakkauden?" Niinhän se Kaija K laulaa. Samaa olen minäki miettiny. En oo koskaan ollu rakastunu, mutta siltiki haluaisin lämästä sitä kunnolla kasvoille, joka sen on keksiny. Mikä järki tunteissa ees on? Miks ihmiset ei voi olla niinku jotku kärpäset ja lisääntyä sattumanvaraisten tyyppien kanssa ilman tunteita. Vai onko niillä kärpäsilläki tunteet?
Nyt aion kuunnella Scandinavian music groupia ja toivoa, että oon kohta taas onnellinen. Silloin ainakin tiedän, mikä tunne on kyseessä.
"moni laulu kertoi rakkaudesta
mutta usein portaikossa
pysähdyin pimeässä
aina askeleen jäljessä"
Scandinavian music group-Katu päättyy aurinkoon
Nämä postaukset on viimeaikoina ollu täynnä vaan kuvia minusta. Ehkä saan kohta otettua itse sen kameran käteen ja pääsen toteuttamaan mun luovuutta. Juttujenki taso on ollu vähä niin ja näin, mutta enköhän mä saa tän blogin vielä elvytettyä. Vaikka nyt oisin kirjoittanu mitä, niin saatan huomenna olla aivan eri mieltä. Sellainen mä vaan oon. Mun mieli saattaa muuttua, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että oon aina oikeessa. :D
