Esim. Ruokapaikan suhteen ei voida tehdä kompromisseja. Jos koko lukuvuosi ollaan syöty paikoissa, missä nämä ihmiset haluavat, miksi en saa edes yhdellä kerralla päättää missä syödään? Kun sanon haluavani syödä muualla, he vastaavat:" No en syö sitten ollenkaan." Se on kiristämistä ja ikävää. Pahoitan aina mieleni. Hyväksyn saman tyyppiset tilanteet uudelleen ja uudelleen, koska välitän näistä ihmisistä paljon. Silti en ymmärrä, miten he voivat tehdä näin?
Minua on alkanut myös harmittaa se, että kun viimein uskaltaudun kertomaan jostain omasta ongelmasta, tämän "kuuntelijan" on todisteltava, että hänen ongelmansa ovat suurempia. Jätän asian sikseen. Jos he eivät voi auttaa edes yhdessä ongelmassa, miten voisin kertoa, että niitä on todellisuudessa vielä paljon lisää. Kukaan ei ole huomannut. Kukaan ei ole koskaan kysynyt.
"Mitä kuuluu?"
"Hyvää" (tekohymy ja kevyt naurahdus)
"No kiva"
Odotan sitä päivää, kun joku näkee lävitseni. Joku näyttää, että on valmis auttamaan.
"Mitä kuuluu?"
"Hyvää" (tekohymy ja kevyt naurahdus)
"Ei! Mä näen, että joku on huonosti. Kerro mulle. Mä kuuntelen ja haluan auttaa."
Nyt, juuri tällä hetkellä voimat ei oikeasti riittäisi kuuntelemaan muiden suruja. Oon niin rikki, enkä tiedä kauanko jaksan tätä enää. Eihän sitä kukaan ole huomannu. Koulussa pyöritän sitä iloisen tytön roolia, mutta kun olen kotona itken. Itken, että voin taas koulussa olla se onnellinen tyttö, jolla on kaikki aina hyvin. Se, että nauran, ei tarkoita, että olisin kunnossa. Kun sisällä on murtunut näin pahasti, pienet surut, pienet halkeamat sattuvat vain entistä enemmän.
Sukulaiset ovat auttaneet mua hakemaan apua. Toivottavasti saan pian viettää taas kokonaisen päivän ilman kyyneleitä. Se on hullua, että odotin näin kauan, että joku huomaisi. Rakas tätini sanoi: "Veera. Sun pitää hakee apua. Siitä ei oo koskaan haittaa." Se aukaisi silmäni. Kyseinen täti ei varmaan itsekkään tiedä, miten suuri merkitys nuilla lauseilla oli minulle. En todellakaan olisi uskaltanut oma-aloitteisesti tehdä asialle mitään.
On paljon asioita, jotka ovat liian vaikeita sanoa suoraan. Tänne pystyn ne kuitenkin kirjoittamaan. Täällä ei haittaa, vaikka kaikki näkisivät ne. Tämä on minun päiväkirjani. Kaikilla on lupa lukea sitä. Joku toinenkin miettii näitä samoja asioita juuri nyt.
Hei sinä joku siellä. Et ole yksin. Täällä yksi tyttö kirjoittaa kyyneleet poskilla tätä tekstiä. Mutta me selvitään. Ollaan selvittty tähänkin asti. Me ollaan niitä, jotka on ollu liian vahvoja liian pitkään.
helpottavaa huomata etten ole ainut joka ajattelee tällä tavalla! lukiessani tuntui kuin olisin lukenut itse kirjoittamaa tekstiä. tämä auttaa minua vielä sinnittelemään! kiitos paljon että jaat myös tällaisia koskettavia asioita blogissasi koska monet blogit ovat rakennettu vain kaiken iloisen ja onnellisen ympärille! et ole ainoa näiden asioiden kanssa ja ihana että olet saanut ammattiapua, toivottavasti helpottaa! kiitos vielä!
VastaaPoistaIhanaa, että oon voinu olla avuksi. Vielä ei tunnu kauhean valoisalta, mutta kai se valo pilkottaa jossain hyvin kaukana tunnelin päässä. Kiitos sinulle tästä kommentista. Se antoi voimaa ja motivaatiota jatkaa rehellistä kirjoittelua tänne <3
PoistaOlen kokenut saman liian monesti. Minulla on todettu masennus jo kolmesti muutamien vuosien sisällä, mutta edes äitini ei tiedä siitä, sitä on rankkaa salata. Ihanaa että joku on huomannut pahan olosi ja kehoittanut sinua hakemaan apua ennen kuin paha olosi ehti jatkua pidemmälle. Olen ollut itsetuhoinen jo vuosia koska en ole uskaltanut mennäpuhumaan kenellekkään tarpeeksi ajoissa ennenkuin puolituttuni melkein pakotti. En myöskään ole halunnut tuhota itseäni koska en kestä ajatusta etten näkisi rakkaitani enään ikinä. Tulipas tästä pitkä vuodatustarina, anteeksi. Ihana lukea että myös moni muu painii asian kanssa, muistakin kun joistain oppaista. Olet ihana tyttönen sen perusteella mitä tiedän! Pidä huolta itsestäsi!
VastaaPoistaToivottavasti sulla on kuitenkin joku jolle puhua, jos äidille ei tunnu hyvältä kertoa. Pitkistä vuodatustarinoista on apua itselle ja muille. Toivoisin, että joku tästä kaikesta selvinnyt kertoisi mikä auttoi. Kiitos teille rohkeille,jotka uskallatte kertoa kokemuksista.
PoistaToivon että löytäisit sen valon ns. tunnelin päästä ja elämä kirkastuisi vaikka se vaikealta tuntuukin. Olen itse samassa tilanteessa enkä sano tätä siksi että asiani olisi huonommin tai vähättelisin vaan ymmärrän sinua täysin, voimia :)
VastaaPoistaLöysin tänään blogisi parin mutkan kautta ja päädyin lukemaan sen kokonaan. Sun jutut koskettaa syvältä, koska olen kokenut jonkin verran samoja asioita. Kerrot elämästäsi rehellisesti ja puhtaasti. Olet vahva persoona, se paistaa sinusta kauas. Löydät oman onnesi kun se on löytyäkseen. (: Kommentoin juuri tähän postaukseen, koska kuusi samanlaista fonttiyhdistelmää pistivät silmään ja saivat kylmät väreet viirimään koko kehossa..
VastaaPoista