Lopulta olemme kuitenkin yksin

Olen niin yksinäinen. Kukaan ei tule ikinä kokemaan täsmäleen samoja asioita. Siksi kukaan ei tule koskaan ymmärtämään. Nämä ajatukset ja tunteet ovat vain minun. Minä olen niin abstrakti käsite. Hahmottaminen on vaikeaa. En vaadikaan ihmisiltä sitä. Ketään ei voi tuntea kokonaan. Olen niin yksin. Me kaikki olemme. 

Yksinäisyyttä helpottaa ne ihmiset, jotka yrittävät kaikesta huolimatta ymmärtää. He tietävät, etteivät koskaan pysty siihen, mutta yrittävät silti. He ottavat taakastani sen verran kuin vain pystyvät. Viisaita ajatuksia ja kauniita sanoja minulle. Heidän ansiostaan hetkittäin olen vähemmän yksinäinen. Yritän antaa heille saman. 

Minulle jää salaisuus, jota en kertonut kenellekään. Minulle jää ne hetket, jotka olen yksin kokenut ja jotka ovat antaneet niin paljon. Haluaisin kertoa niistä kaikille, mutta tiedän, ettei niitä voi siirtää. Salaisuutta en tule koskaan kokonaan kertomaan. Muut eivät saa tietää, mitä tunsin. Eivät he voisi edes ymmärtää. Kaikki se jää minulle yksin kannettavaksi. 

Lopulta olemme kuitenkin yksin. Teemme valintamme. Mietimme, valitsimmeko oikein. Teemme uuden valinnan.
Vastaamme seurauksista. Koemme kaikkea kamalaa ja kaikkea kaunista. Kukaan ei koe samoin. Kuolemme yksin. Muut voivat jättää, mutta minä on aina mukana halusimme tai emme. Kahta samanlaista elämää ei ole. Lopulta olemme kuitenkin yksin.