Vali vali

 Kuljen pää paljaana ja ilman käsineitä. Joka päivä mietin, miten taas onnistuin unohtamaan lämpimät kamppeet. Niin minä kuljen kintut, sormet ja aivot jäässä ja kehtaan sen jälkeen vielä valittaa, miten kylmä ulkona on.

Teen sitä usein muutenkin. Valitan asioista, jotka ovat huonosti vain oman tyhmyyteni takia. Valitan, miksi alusvaatteita ei ole puhtaana. Itken, kun rahat on käytetty johonkin turhaan. Märisen väsymystä, vaikka itse päätin katsoa vielä yhden ohjelman telkkarista. Suurin osa meistä valittaa joskus pikkuasioista, myöntämättä kuitenkaan olevansa itse syyllisiä asiaan. 

Televisiosarjojen ärsyttävät naishahmot tekevät sitä. Se rasittava tyyppi koulusta tai töistä tekee sitä. Eniten kaikista sitä kuitenkin tekevät parhaat ystävämme. Silti puremme usein kieltä ja kuuntelemme muka ymmärtäväisinä. Se onkin järkevin tapa toimia, sillä oman valittamisen tarpeen iskiessä tarvitsemme kuunteliaa. Kuka jaksaa kuunnella valittajaa tietäen, ettei pääse itse ikinä kuulluksi? Varmasti joku, mutta niin kiltit ihmiset tarvitsevat oman tilan tässä blogissa joskus myöhemmin.

Miksi täytyy valittaa? Harvoin siitä kuitenkaan tulee parempi mieli. Ehkä se on jonkinlaista sympatian kerjäämistä. Tiedättekö sen tunteen, kun pääsee valittamaan omasta karseasta päivästä ja kukaan ei pysty pistämään paremmaksi ( tai siis heidän valituksen aiheet eivät ole yhtä hyviä)? Jostain sairaanloisesta syystä nautin siitä välillä. 

Valittakaa siis minulle, vaikkei siitä apua olisikaan. Muistakaa kuitenkin vastapalvelukseksi kuunnella minun valitustani. Paransinko maailmaa tällä tekstillä? No en todellakaan. Tämän koko jutun idea jäi itsellenikin epäselväksi. 

Voi v***u, ku korvia palelee niin saa****sti!!!!

Se kuva, joka sai minut musertumaan

Olenko koskaan sanonut, kuinka pelkään sinua. Tiedän, että olet sanonut minusta pahasti, nauranut minulle ja irvistellyy minun kävellessä ohi. En tiedä mistä se pelko tulee. Taidan oikeastaan pelätä sitä, että teet saman muille. Saman minkä teit minulle. Sait tämän tytön tuntemaan itsensä maailman noloimmaksi ja kammottavimmaksi olennoksi. Ei ei ei ei... Et saanut minua tuntemaan. Sait minut ymmärtämään, millainen olen. Nykyään peilikuva ja käytökseni oksettaa minua. Pitäisi kai kiittää. Avasit silmäni. 

Et tainnut tietää, että minulla on ongelmia muutenkin. Et tainnut tietää, miten oksennan syönnin jälkeen ja miten ranteeni ovat arvilla. Et tainnut tietää kuinka itken itseni uneen. Et tainnut tietää, että pelkään elämää enemmän kuin kuolemaa. Et tainnut tietää, mutta ei moni muukaan tiedä. 

Muistan kun kuva alkoi levitä. Aluksi luulin, ettei se haittaa minua ja että pystyn jatkamaan pää pystyssä. Niin teinkin muiden seurassa, mutta kun olin yksin muserruin täysin. Pelottavat ajatukset veivät voiton ja paniikki vyöryi päälleni. Enää en uskalla olla yksin. Ennen rakastin sitä, mutta nyt en uskalla tai edes pysty. 

Itseänihän saan siitä syyttää. Olin liian humalassa ja tyhmä. Jos saisin muuttaa jotain elämästäni, poistaisin tuon illan. Oikeastaan, jos saisin muuttaa jotain, en olisi koskaan edes syntynyt. Miten joku voikin olla näin idiootti ja lapsellinen.

Toivottavasti sait hyvät naurut. Toivottavasti kaikki ihmiset, jonka kuvan ovat nähneet saivat. En tajua. Kaikki tekevät virheitä. Miksi minun virheeni piti ikuistaa ja jakaa kaikille? Jos tarkoituksesi oli musertaa minut, onnistuit loistavasti. 

Jos osaisin vihata, vihaisin sinua, mutta en osaa. En pysty vaikka yritän. Ärsyttävintä on, että tekoasi lukuunottamatta olet varmasti mahtava tyyppi. Ainakin sinulla tuntuu olevan paljon ystäviä. Usko tai älä, mutta minäkin osaan olla ihan hyvä tyyppi välillä.  Vaikken osaa vihata, en kiellä sinua ja ystäviäsi vihaamasta minua. 

Aion jatkaa aivan kuten tähänkin asti ja esittää etten välitä. Hymyilen tyhmää tekohymyäni ja nauran feikkiä tekonauruani. 

Tässä sitä sitte ollaan (taas)

Joskus vain ajautuu tilanteeseen, johon ei olisi halunnut. Kauheinta on, jos siitä vielä nauttii. Mihinkään ei ole kiire ja asiat saavat mennä omalla painollaan. Huh.. Toivottavasti tämä ei ole taas yksi ja sama virhe, jonka olen tehnyt jo niin monta kertaa uudelleen ja uudelleen. 

Muistoja

Muistoja. Katson vanhoja kuvia ja hymyilen. Onnen hetkiä. Haluaisin palata ajassa takaisin ja nauraa itseni onnesta sekaisin. Osaan minäkin pitää hauskaa ilman päihteitä tai ainakin osasin.

Aika on pysähtynyt

Sillä kadulla aika on pysähtynyt. Kello on aina kahtakymmentäviittä vaille kahdeksan. Viisarit päättivät joskus, että se on hyvä aika lopettaa liike hetkeksi, ehkä jopa ikuisuudeksi. Täysin paikoillaan. Se kyllästyi ihmisten vilkaisuihin. Kaikki katsoivat vain ohimennen, mutta kukaan ei huomioinut kunnolla. Kello päätti lopettaa, koska kukaan ei arvostanut tarpeeksi. Se toivoo, että joku haluaisi kannustaa sen taas liikkeelle. Vieläkin ohikulkija saattaa vahingossa katsahtaa siihen suuntaan vain hämmentyäkseen. Kaivaa äkkiä kännykän taskusta ja on taas tyytyväinen.  Kello saattoi tulla kateelliseksi puhelimille. Niitä ei vain vilkaista. Niiden kanssa vietetään tunteja. Niitä ilman ei osata enää elää.

Ihmiset eivät ymmärrä ajan pysähtyneen. Kaikki vain kiirehtivät katua pitkin pois töistä tai minne lie. Työmiehet rakentavat kallioparkkia välittämättä ajasta. Joskus harvoin joku pysähtyy katsomaan näyteikkunaa, mutta jatkaa pian kiireisenä pois. Vaikka aika pysähtyi, kaikki jatkavat samoja rutiinejaan. Ei mitään uutta. Se onkin ehkä ihmisten tapa pysäyttää aika. Tehdään vain kaikki samalla tavalla päivästä toiseen. 

Minä välitän teistä

Tehdään se nyt. Ei odoteta enää huomiseen tai ystävänpäivään. Kerrotaan, miten paljon välitämme. Halataan, suudellaan, kuiskataan, soitetaan tai kirjoitetaan se. Onhan se pelottavaa. Mitä jos toinen ei välitäkkään takaisin yhtä paljon? Silloin sattuu. Useat kyyneleeni ovat johtuneet siitä, että välitän enemmän kuin minusta välitetään. Olen varmasti saanut jonkun mielen maahan samasta syystä.

En uskalla sanoa tarpeeksi usein ääneen, kuinka paljon välitän ja tunnen. Päätin nyt kirjoittaa sen. Perhe, ystävät, kaverit, lukijat, hyvän päivän tutut, te joille olen puhunut vain kerran, te joille en ole puhunut koskaan, hymyilevät vastaantulijat, söpöt eläimet, kauppojen myyjät, opettajat, rappionuoret, fiksut nuoret, ujot, rohkeat ja kaikki muut. Tämä on teille. Minä pidän teistä. Välitän ja rakastan. Teette päivistäni kauniimpia. Saatte hyvälle mielelle. Olette tärkeitä. Tarvin teitä jokaista. Kiitos. Pysykää ihanina ja kauniina sisältä ja ulkoa. 

Noin. Minä kerroin sen. Nyt on teidän vuoronne. 

En mä tunne sitä

En mä tunne sitä. Tiiän vaan miltä se näyttää. Sillä on tummanruskeet hiukset ja se on jotain 170 pitkä. En mä tiiä minkä väriset sen silmät tarkalleen on. Ihan mukavalta tyypiltä vaikuttaa, mutta ne jotka sen tuntee tietää varmaan paremmin. En kyllä tiiä tunteeko kukaan sitä. Taitaa olla aika vaikee tapaus. Kuulemma jauhaa aina vaan samoja asioita ja nauraa omille vitseille. 

Kyllä siitä kuulee kaikenlaista paskaa, ku hilluu tuolla kaupungilla. Monta tyyppiä vissiin kierroksessa aina yhtä aikaa. Toivottavasti se ite pysyy mukana nuissa sen suhdejutuissa. Juhliiki kuulemma melko usein. No ei siinä mitään, ehkä sen vois kesyttää. 

Kaverit tietää siitä enemmän ku se ite. Monet sanoo sille millanen se on ja se suuttuu siitä. Myöhemmin se kuitenki tajuaa, että muut on nähny siinä sen, mitä se ei ite viitti nähä. Sillä taitaa olla aika heikko itsetunto. Se vaa on sellanen tyyppi, joka ei näytä sitä ulospäin sillee u know.

En mä tunne sitä. Tiiän vaan miltä se näyttää. Ei kyllä tuu sekään ny tarkkaan mielee. En mä ees tiiä miltä sen ääni oikeesti kuulostaa. Aika hassua, että se oon minä, mutta mä en tiiä siitä eli itestäni oikeen mitää.