Sinkku ja saatanan ylpee!

En ymmärrä itseäni. Retkahdan aina vääriin jätkiin. Yleensä pahiksiin ja ns. "kusipäihin". Nyt kun kerrankinn sitten tutustuin mukavaan poikaan, osottautui hän aivan katastrofaalisen huonoksi suutelijaksi. Tyyppi oli muutenkin tylsä. Eikä meillä ollutkaan loppujenlopuksi mitään puhuttavaa.

Missä kaikki ne täydelliset miehet ovat? Missä on ne uskolliset ja hauskat tyypit, joilla on pilkettä silmäkulmassa? Ne jotka haluavat nähdä vaivaa vuoksesi ja joiden seurassa on turvallinen olo?  Voiko olla mahdollista, että kaikki he ovat varattuja? Vai onko sellaisia edes? Tyytyvätkö kaikki vain niihin kenet saavat? Enkö ole vain tajunnut tätä, tajunnut tyytyä?

Voiko olla mahdollista, että kaikille on joku? Itse ainakin epäilen. "Se oikea" kuulostaa niin kliseiseltä ja yhtä todelta, kuin hammaskeiju. MUTTA HITTO VIE! Minähän aion löytää sen, jos en sitä oikeaa, niin ainakin juuri sopivan minulle.

Kun kuljen miehen kanssa, haluan tuntea oloni turvalliseksi. Kiltit pojat vain juoksevat helpommin karkuun vaaratilanteissa. Onhan niitä tietty ollut tilanteita, jolloin joku jätkä on kertonut kiinnostuksestaan, mutta pakenen aina tilanteesta. En uskalla sitoutua. Mulle se tuntuu samalta, kuin hyppäisi tyhjään uima-altaaseen, aivan kuin siinä mainoksessa.

Tykkään vaaroista ja haluaisin hypätä, mutta aina on olemassa riski, että satuttaa itsensä. Aionkin siis ensin etsiä tyypin, jonka takia olen valmiskin loukautumaan. Vielä sitä ei ole löytynyt, mutta ehkä ensiviikolla, ensvuonna tai sitten kahdenkymmenen vuoden päästä se löytyy.

Mutta nyt aion kuunnella alla olevaa biisiä, tanssia musiikkivideon mukana ja katsoa kymmeneltä Sinkkuelämää!