Musiikkivideo

Nainen laulaa radiossa elämän ihanuudesta. Katson ulos autonikkunasta. Kuvittelen olevani musiikkivideossa. Puut vilahtelevat ohi, mutta maisema on tasaisen tylsää. Metsää, mäntyjä ja pari koivua. Harvinaisen paska musiikkivideo. Nainen, jonka nimeä en kuullut, saa vakuutettua minut laulullaan. Elämä tuntuu ihan hyvältä. Hymyilen, koska iloisten laulujen videoissa ei itketä. Kuvittelen itselleni kauniin mekon ja pitkät hulmuavat hiukset, hoikat sääret ja kauniit poskipäät. Todellisuus on tylsät farkut, pyöreä olomuoto, löysä neule, silmälasit, reinot ja hiukset tiukalla ponnarilla.

Koko kuva. Irina aloittaa laulunsa. Saan kylmiä väreitä aina, kun kuulen tuon biisin. Samaistun joka sanaan. Minulla on ollut tuo sama fiilis jo pitkään. En halua näyttää ihmisille todellista minää. Maailma on niin julma paikka. Me olemme niin julmia toisillemme. Löysin ihmisen, joka olisi halunnut olla kanssani. Ihmisen, jota minäkin olisin voinut rakastaa. Lemppasin hänet. Jätin. Hylkäsin. Tiesin, jos hän näkisi koko kuvan, hän pettyisi. Ei hän ollut ihastunut minuun, hän oli ihastunut kuoreen. En ole oikeasti sellainen. Se on vain kuori. Elämän ihanuus alkaa epäilyttää.

Sovin paremmin surulliseen musiikkivideoon. Maisemakin sopii paremmin. Kuluneet reinotkin ovat jotenkin masentuneen näköiset. Pidän niitä aina kun olen surullinen. Usein koulussakin. Haluaisin oppia tanssimaan. Musiikkivideoissa tanssitaan. Tajuan nyt, etten ole tämän videon päähenkilö. Olen se sivuosan esittäjä, jota näytetään vain muutama sekunti.