Ei maailmanparantaja

Siipirikko pulu. Se ei pystynyt enää lentämään, muttei se näyttänyt kärsivän. Pidin sitä todellisena taistelijana. Pulu kipitti pienillä linnunjaloillaan Rotuaarin päästä päähän. Ihmiset alkoivat kiusata sitä. En kestänyt katsella, kun mies antoi koiransa näykkiä pulun siipeä ja lapsien potkia sitä. Silloin nousin ylös kesäisen Rotuaarin penkiltä ja käskin heidän lopettaa. En tiedä, miksi pulu jäi mieleeni. Minulla tulee välillä paha mieli, kun tiedän sen nyt kuolleen. Se oli erityinen lintu.

Yleisissä vessoissa ihmiset usein kertovat, jos vessapaperi on loppu. Käyn joskus salaa viemässä paperia niihin koppeihin, joista se on loppunut. Kun mäkkäriin tulee humalaisia esiteinejä, käyn usein sanomassa kassalle, että pitävät huolen, ettei nuorille satu mitään. Minusta on vain niin julmaa heittää ulos pakkaseen nuo ensimmäisiä kännejään vetävät teinit. Heille voi sattua mitä vain. Tiedän sen, sillä olen itsekkin käynyt läpi tuon vaiheen. Minulle sattui ja paljon.

En tunne tyttöä. Tiesin kuitenkin, että hänellä on paha olla. Minun oli pakko puuttua. Ne ihmiset, joiden elämä ei ole koskaan aiheuttanut suunnatonta ahdistusta ja kipua, eivät näe sitä. Minäkään en nähnyt ennen. Nyt kuitenkin huomasin ja omatuntoni ei jättänyt minua rauhaan, ennen kuin olin lähettänyt tytölle viestä. Halusin auttaa parhaani mukaan. Niin kauniin ja ihanan tytön ei kuuluisi olla niin surullinen.

En ole maailmanparantaja. Olen ajatellut olevani huono ihminen. Siksi nämä hyvät teot ja inhimilliset tunteet säikäyttivät minut. En minä ole kiltti. Olen vittuileva, äkäinen ja muutenkin vaikea. Vai olenko sittenkään? Ehkä tämä on sitä aikuistumista tai jotain henkistä kasvua. En halua kasvaa aikuiseksi! Se pelottaa minua. Nuoruudestakin selviäminen on ollut minulle harvinaisen vaikeaa, miten muka pärjään aikuisena.

Pesulta tullut koirulimme.

Ostin nämä ihanat legginsit ja olen vieläkin rakastunut

157 päivää!!! Siihen on niin pitkä aika.

Roosa näyttää miten keilataan