Tulevan äidin mietiskelyä

Maha kasvaa, mutta siltikin kaikki tuntuu epätodelliselta. Pieni mieleni ei voi käsittää, että pian tästä kahden hengen tiimistä tulee kolmen hengen perhe. En tunne vielä vauvan liikkeitä ja siksi mikään ei tunnu muuttuneen. Elän samanlaista elämää kuin ennenkin, mutta syön vähän terveelisemmin enkä enää juo ja polta. Kuitenkaan mikään ei ole enää kuin ennen.

Yritän saada itseni ymmärtämään tämän kaiken. Alan miettiä pientä, joka kasvaa sisälläni. Miltä hän näyttää? Millainen tyyppi hän on? Osaanko olla hyvä äiti tai edes pelkkä äiti? Enhän minä tiedä mitään vauvoista. En osaa edes vaihtaa vaippaa. Pelottaa hurjasti. Maailmassakin on niin paljon asioita pielessä, olenko siis itsekäs kun hankin lapsen kaiken kaaoksen keskelle. On kurjaa, etten voi poistaa kaikkia maailman epäkohtia lapseni elämästä. Rakkautta ja empatiaa minulla sentään riittää, jospa niillä pääsisi edes alkuun.

Onnen omistaja

Onni on sellainen juttu, että sen kerran löydyttyä sitä ei kannata hukata. Helposti se kuulemma hukkuu jonnekkin kiireisten päivien ja stressaavan arjen sekaan. Olen itse geeneiltäni taipuvainen onnen hukkaamiseen. Olen perinyt taidon huomata asioista niiden huonot ja vaaralliset puolet, unohtaen hyvät ominaisuudet kokonaan. Mutta minäpä en päästä onneani minnekkään, vaan roikun siinä kynsin ja hampain! Vaikka perimäni kuinka käskee minua keskittymään negatiivisuuteen, minä päättäväisesti hymyilen ja olen kuuntelematta. Olen monta monituista vuotta ollut onnen hukkaaja, mutta nyt olen löytänyt onnelleni hyvän säilytyspaikan, jossa muistan sitä pitää ja jossa se aina on tallessa.

Alkuraskaus

Raskaus ei ole ollut tähän mennessä ollenkaan sitä, mitä televisiosarjat antavat ymmärtää. Tiedän, että olemme kaikki yksilöitä ja jokaisen raskaus on erilainen. Omat kokemukseni alkuraskaudesta ovat kamalat. Pienen ihmisen kasvattaminen masussa on paljon rankempaa mitä luulin.

Kun vauva kiinnittyy kohtuun, se todellakin tuntui. Vaikka silloin en ollut tietoinen, mitä sisälläni tapahtuu, kummallinen mahakipu herätti ihmetystä. Tunne muistutti kovasti kuukautiskipua, mutta oli huomattavasti voimakkaampaa. Kipu ei ollut sietämätöntä, mutta epämiellyttävää. Tämä jatkui muutaman päivän ja luulin kuukautisten alkavan. Kipu loppui, mutta menkkoja ei kuulunut.

Raskaustestin tein, kun olin rv 6, eli melko myöhään. Viikko sen jälkeen alkoi pahoinvointi, joka jatkui aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Itkin ja makasin sohvalla kamalan olon kourissa. Sosiaalista elämää ei sinä aikana ollut, sillä jaksaminen riitti hädin tuskin vessassa käymiseen. Aivan kuin olisin kärsinyt maailman kamalinta krapulaa kuukauden. Kaikki hajut oksettivat ja sen vuoksi esimerkiksi kaupassa käynti muuttui erityisen epämiellyttäväksi. Aina siellä oli joku liikaa hajusteita laittanut mies tai piereskelevä lapsi. Joonaskin joutui heittämään yhden suihkugeelin roskiin sen järkyttävän hajun vuoksi. Onneksi pahoinvointi loppui rv 13 ja elämä on alkanut tuntua taas siedettävältä. Kaikki haisee mielestäni edelleen pahalta, mutta enää hajut eivät okseta. Nyt voin jopa sanoa nauttivani raskaudesta.

Tällä hetkellä olo on mitä mainioin, vaikka liitoskivut vaivaavat. Itseasiassa pidän siitä, että tunnen jotain tapahtuvan kehossani. Vieläkin on epäuskoinen olo, että meistä on tosiaan tulossa perhe. Tarvitsen konkreettista muistutusta, jotta muistan kantavani mahassa pientä ihmettä. En malta odottaa liikkeiden tuntemista ja mahan pyöristymistä. Nyt näytän siltä, kuin olisin lihonut vatsasta, vaikka todellisuudessa paino on tippunut 3kg.

Onneksi olen nyt raskauden mukavimmassa vaiheessa. Pakko sanoa, että aion tuon kamalan alkuraskauden takia pitää pitkän tauon ennenkuin edes harkitsen ryhtyväni uudelleen tähän hommaan. Nyt aion vain hehkua ja kyllästyttää kaikki tällä vauvahöpötyksellä.

Ai mitä kuuluu?

"Mitä kuuluu?"
"Ei kai tässä. Kotona ollu ja mää oon raskaana."
Noin keskustelut ovat yleensä viimeaikoina alkaneet.
Kai sen uskaltaa jo täälläkin kertoa. Suurin osa on jo varmaan arvannut tai kuullut jostain, että meille on kesällä tulossa vauva!

Kaikki ovat ottaneet asian hyvin ja kyllä tämä melkoisen odotettu baby on. Tuleva pikku täti ei meinaa käsittää, miksi vauva ei voi syntyä jo nyt. Aivan yhtä hyvin se voisi kuulemma kasvaa mahan ulkopuolellakin, ettei joutuisi sinne kesään asti odottamaan. Kakkavaipan lupasivat tulevat pikku tädit myös vaihtaa, mutta sitten tajusivat, että kakkahan on aika ällöttävä juttu ja lupaus vaihtuikin sadaksi pissavaipaksi. Itselleni sata vaipanvaihtoa vähemmän kuulostaa hyvältä, oli sisältö mikä tahansa. Kun kaikki kolme pikkusiskoani saivat kuulla vauvauutiset, oli vastaanotto melko koominen. Nuorin (Alma) itki aivan valtoimenaan onnenkyyneleitä. Pian minä ja toiseksi nuorin sisko (Ella) itkimme myös ja Roosa nauroi. Siinä sitä sitten märistiin onnesta, ettei saatu edes sanaa suusta.

Ilolla odotan, mutta kieltämättä myös jännittää. Olen huolissani, miten saan suojeltua tätä nyt jo käsittämättömän rakasta pientä. Olen rukoillut tämän raskauden aikana enemmän kuin koskaan. Elämä pyöriikin nyt vauvajuttujen opettelemisen ympärillä ja tulen vielä kyllästyttämään kaikki läheiset puhumalla vain tästä. Tulisit jo kesä ja kakkavaippaset! En malta odottaa.

Tulevaisuus täynnä uusia haasteita

Odotan innolla ja jännityksellä tulevaa. En aio tehdä uudenvuoden lupauksia, sillä tulevaisuus on täynnä uusia asioita, joista selviäminen on varmasti haastavaa ilman lisävaatimuksiakin. Olo on juuri nyt epätodellinen. On vaikea käsittää suuria uutisia, vaikka ne itsestään jatkuvasti ilmoittavat. 

Murehdin ihan kaikkea ja aivan turhaan. Tiedän, että asioiden on tapana mennä hyvin, mutta pieni mörkö menneisyydestä ei vieläkään anna minun ajatella niin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jo nyt hieman varmemmaksi. Muutos tulee tapahtumaan elämässä, mutta myös minussa ja hyvä niin. Vihdoin aikuistun tai vähintäänkin vahvistun. 

Joulu ja stressi

Anteeksi tää mun blogin postaus tahti! Hiljaiselolle on omat syynsä, jotka saatte kuulla myöhemmin. 

Joulu alkaa painaa päälle, enkä ole vielä saanut hankittua kaikkia lahjoja. Joku varmaan pudistelee päätä ja miettii, että hyvinhän tässä on aikaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että hyvin suunniteltua lahjaa on todella vaikea löytää, kun kauppojen hyllyt ammottaa tyhjyyttä jo nyt. Luulin, että tänä jouluna olisin hyvissä ajoin, mutta aika tuntuu kuluvan pika pika vauhtia. Tsemppiä vaan muillekkin matti ja martta myöhäisille!

Tästä joulusta tulee hirmu kiireinen, koska pitää ehtiä poiketa siellä sun täällä. Olen "vähän" stressaantunut, kun tiedossa on sellainen hullunmylly. Onneksi aina voi juoda hiukan vanilija colaa viinilasista. 

Pysykää kuulolla ja muistakaa, ettei sitä suklaakalenteria saa syödä etukäteen!

Unelmia etsimään

Syön, käyn töissä, syön uudelleen ja menen nukkumaan. Päivät toistavat itseään. Minulla on ihana mies, koti ja unelmieni työ. Kaikesta huolimatta päähäni tuppautuu välillä ajatus, että tässäkö tämä nyt on. Samaa aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kaipaan jatkuvasti jotain uutta, mutta en enää oikein keksi, mikä olisi uusi unelma. Kaikki mistä nyt salaa haaveilen tuntuu kaukaiselta, jopa täysin utopiselta.

Kaikki on hyvin. En valehtele, enkä halua valittaa. Silti tuntuu, että jokin puuttuu. "Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla", laulaa Jenni. Tuntuu väärältä ajatella näin, mutta omia ajatuksia on vaikea kesyttää.

En vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa. Luulen, että sitä se onni on. Pelkään kuitenkin jämähtäväni liian nuorena, siitä ajatukset kai johtuvat. 

Nyt alkaa unelman etsiminen. Jossain tuolla on asia, jonka vielä haluan saavuttaa ja jonka eteen olen valmis paiskimaan töitä.