Onni on ohimenevää ja joku sanoi rakkaudenkin olevan. Kun kaikki on ohi, tunnistanko taas itseni? Näenkö sitten taas peilistä tutut jähmettyneet kasvoni ja kyynelten tuhrimat silmämeikit? Nyt näen vain onnesta tuikkivat silmät ja typerän hymyn. En minä ole siinä! En minä näytä siltä.
En meikkaa enää usein. Se mies on saanut minut riisumaan maskin. Paljaat kasvot eivät näytä yhtään tutuilta. Tökin kasvojani peilin edessä, jotta saisin uskoteltua itselleni, että siinä tosiaan olen minä. Olin ennen kauniimpi ja enemmän täynnä itseäni. "Olet nykyään ruma ja silti onnellinen! Mikä sinuun meni? Et sinä ole onnellinen ihminen! Et edes tiedä, mitä onni on! Lopeta se virnuilu ja masennu, jotta tunnistat taas itsesi!" ääni päässäni kirkuu. Joka päivä taistelen sitä ääntä vastaan.
En tunnista enää itseäni, mutta aion tottua siihen. On parempi olla onnellinen joku muu, kuin surullinen minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti