lauantai 10. tammikuuta 2015

Ai mitä kuuluu?

"Mitä kuuluu?"
"Ei kai tässä. Kotona ollu ja mää oon raskaana."
Noin keskustelut ovat yleensä viimeaikoina alkaneet.
Kai sen uskaltaa jo täälläkin kertoa. Suurin osa on jo varmaan arvannut tai kuullut jostain, että meille on kesällä tulossa vauva!

Kaikki ovat ottaneet asian hyvin ja kyllä tämä melkoisen odotettu baby on. Tuleva pikku täti ei meinaa käsittää, miksi vauva ei voi syntyä jo nyt. Aivan yhtä hyvin se voisi kuulemma kasvaa mahan ulkopuolellakin, ettei joutuisi sinne kesään asti odottamaan. Kakkavaipan lupasivat tulevat pikku tädit myös vaihtaa, mutta sitten tajusivat, että kakkahan on aika ällöttävä juttu ja lupaus vaihtuikin sadaksi pissavaipaksi. Itselleni sata vaipanvaihtoa vähemmän kuulostaa hyvältä, oli sisältö mikä tahansa. Kun kaikki kolme pikkusiskoani saivat kuulla vauvauutiset, oli vastaanotto melko koominen. Nuorin (Alma) itki aivan valtoimenaan onnenkyyneleitä. Pian minä ja toiseksi nuorin sisko (Ella) itkimme myös ja Roosa nauroi. Siinä sitä sitten märistiin onnesta, ettei saatu edes sanaa suusta.

Ilolla odotan, mutta kieltämättä myös jännittää. Olen huolissani, miten saan suojeltua tätä nyt jo käsittämättömän rakasta pientä. Olen rukoillut tämän raskauden aikana enemmän kuin koskaan. Elämä pyöriikin nyt vauvajuttujen opettelemisen ympärillä ja tulen vielä kyllästyttämään kaikki läheiset puhumalla vain tästä. Tulisit jo kesä ja kakkavaippaset! En malta odottaa.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Tulevaisuus täynnä uusia haasteita

Odotan innolla ja jännityksellä tulevaa. En aio tehdä uudenvuoden lupauksia, sillä tulevaisuus on täynnä uusia asioita, joista selviäminen on varmasti haastavaa ilman lisävaatimuksiakin. Olo on juuri nyt epätodellinen. On vaikea käsittää suuria uutisia, vaikka ne itsestään jatkuvasti ilmoittavat. 

Murehdin ihan kaikkea ja aivan turhaan. Tiedän, että asioiden on tapana mennä hyvin, mutta pieni mörkö menneisyydestä ei vieläkään anna minun ajatella niin. Huomaan kuitenkin muuttuneeni jo nyt hieman varmemmaksi. Muutos tulee tapahtumaan elämässä, mutta myös minussa ja hyvä niin. Vihdoin aikuistun tai vähintäänkin vahvistun. 


tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulu ja stressi



Anteeksi tää mun blogin postaus tahti! Hiljaiselolle on omat syynsä, jotka saatte kuulla myöhemmin. 

Joulu alkaa painaa päälle, enkä ole vielä saanut hankittua kaikkia lahjoja. Joku varmaan pudistelee päätä ja miettii, että hyvinhän tässä on aikaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että hyvin suunniteltua lahjaa on todella vaikea löytää, kun kauppojen hyllyt ammottaa tyhjyyttä jo nyt. Luulin, että tänä jouluna olisin hyvissä ajoin, mutta aika tuntuu kuluvan pika pika vauhtia. Tsemppiä vaan muillekkin matti ja martta myöhäisille!

Tästä joulusta tulee hirmu kiireinen, koska pitää ehtiä poiketa siellä sun täällä. Olen "vähän" stressaantunut, kun tiedossa on sellainen hullunmylly. Onneksi aina voi juoda hiukan vanilija colaa viinilasista. 

Pysykää kuulolla ja muistakaa, ettei sitä suklaakalenteria saa syödä etukäteen!


keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Unelmia etsimään

Syön, käyn töissä, syön uudelleen ja menen nukkumaan. Päivät toistavat itseään. Minulla on ihana mies, koti ja unelmieni työ. Kaikesta huolimatta päähäni tuppautuu välillä ajatus, että tässäkö tämä nyt on. Samaa aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kaipaan jatkuvasti jotain uutta, mutta en enää oikein keksi, mikä olisi uusi unelma. Kaikki mistä nyt salaa haaveilen tuntuu kaukaiselta, jopa täysin utopiselta.

Kaikki on hyvin. En valehtele, enkä halua valittaa. Silti tuntuu, että jokin puuttuu. "Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla", laulaa Jenni. Tuntuu väärältä ajatella näin, mutta omia ajatuksia on vaikea kesyttää.

En vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa. Luulen, että sitä se onni on. Pelkään kuitenkin jämähtäväni liian nuorena, siitä ajatukset kai johtuvat. 

Nyt alkaa unelman etsiminen. Jossain tuolla on asia, jonka vielä haluan saavuttaa ja jonka eteen olen valmis paiskimaan töitä. 








torstai 9. lokakuuta 2014

Yksin uudessa kaupungissa

Istun bussissa sateisena ja synkkänä iltana. Kuulokkeet ovat taas jääneet kotiin ja ikkunasta näkyy vain oma heijastus. Takana istuu kaksi naista, jotka keskustelevat äänekkäästi. Aluksi se ärsyttää minua, mutta tylsyyttäni alan kuunnella keskustelua. 

"Tiedätkö sen tunteen, kun on yksin uudessa kaupungissa. Se on sekoitus pelkoa, seikkailua, uutuuden tunnetta, yksinäisyyttä ja ylpeyttä siitä että pärjää. Se on aivan mahtava tunne." En en tiedä. En ole oikeastaan koskaan ollut missään yksin. Suurissa ja uusissa kaupungeissa joku on aina ollut mukanani. 

Olen ollut hirvittävän yksinäinen, mutta harvoin yksin. Yksinäisyyden tunne on kai tullut siitä, ettei kukaan ole tuntunut ymmärtävän. 

Ehkä tuo naisen selittämä erikoinen tunne saa ihmiset tuntemaan itsensä aikuisiksi. En tunne itseäni aikuiseksi, koska en usko pärjääväni yksin. Toisaalta en halua ikinä siihen tilanteeseen, että joutuisin tosiaan pärjäämään ihan yksikseen. Luulen, että tuo tunne jää minulta kokonaan kokematta. 


torstai 21. elokuuta 2014

Geelikynnet






Tässä minun ensimmäiset geelikynnet ikinä. Hurjan hienot näistä tuli. Sain siirrettyä omat ideat yllättävän hyvin näiden kynsien tekijälle ja voin sanoo, että nämä ovat juuri minun näköiset. Halusin tietenkin blingiä ja tuollaisen terävän muodon, koska omasta mielestäni leveät kynnet saavat käden näyttämään suurilta. Omat käteni ovat jotenkin miehekkäät, tai olivat.  Nyt ei voi kuin hymyillä loistavalle lopputulokselle. 




perjantai 15. elokuuta 2014

Perjantai

Perjantai on varmaankin maailman ahdistavin päivä. Viikonloppu alkaa ja kuuluisi tehdä jotain arjesta poikkeavaa. Itseä ei huvita yhtään lähtä ulos tai ylipäätään edes nousta sohvalta.

Selaan facebookista ihmisten aloittelukuvia ja tunnen syyllisyyttä. Tiedän, naurettavaa. Perjantaisin tulee aina olo, että joku pitää elämääni varmaan surkean tylsänä, kun makaan viikonloput sohvalla syöden. En tosin haluaisi viettää tätäkään perjantaita mitenkään muuten. Haluaisin syyttää yhteiskuntaa, tai jotain muuta vastaavaa, perjantai ahdistuksestani, mutta vika taitaa jälleen kerran löytyä omien hörökorvien välistä. Päivittäisivätpä ihmiset perjantaisin kuvia, jossa makaavat sohvalla liian iso likainen t-paita päällä. Mukavaa perjantaita kaikille!