sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pörröinen pentu tuli taloon


Pieni Luna tuli kotiin perjantaina ja oli aivan hämillään uudesta paikasta ja ihmisistä. En ois koskaan uskonu, että tämäki päivä tulee. Siis meillä on koira. Eka kertaa koiran hankinta tuli puheeksi itsenäisyyspäivänä. Viikko sen jälkeen oltiin rotu päätetty. Päädyttiin tosiaan tuohon bichon friseen. Pörröinen koira ei aiheuta allergiaa, sillä siltä puuttuu aluskarva kokonaan. Siltä ei myöskään irtoa karvaa, tosin siitä syystäpitää tätä pikkusta trimmata usein.


En ole koskaan ollut sellainen koirahullu. En ole jaksannut pörrätä tuttujen koirien ympärillä ja mulla ei ollut mitään hajua miten koiria edes kuuluu kasvattaa. Pikkuinen Luna on kuitenkin vienyt mun sydämmen ihan täysin mennessään. Ny ymmärrän miten rakkaaksi lemmikki voikaan muodostua. Tästä pikkusesta saattaa tulla aivan ylilellitty vauva, mutta se saa varmasti parhaan mahdollisen kodin meiltä.  <3


Pieni Luna syö ruokansa vaaleanpunaisesta ruokakupista ja juo veden  samanvärisestä kulhosta. Nukkuminenki on paljon kivempaa vaaleanpunaisella tyynyllä ja kaulapanta jatkaa tietysti samaa värikoodia. Kaikki Lunan lelutkin on pinkkejä. Mutta hei! Mä ku oon tällainen prinsessa, niin haluanhan mä tietysti että koiraki saa elää oikeena pikku ladynä.


Luna on niin hyvätapainen ja aivan unelmakoira tosiaan. Voi että mitkä onni meillä kävi, ku saatiin just tämä söpöläinen perheeseen. Tämmöstä koiralässytystä tällä kertaa.

Se on nii pieni <3


2 kommenttia:

  1. Voi että ihana! Tuli kyllä niin yllärinä :D Näin sun otsikon ja olin että oho! Mutta huippu juttu :)

    VastaaPoista
  2. Voi olihan tää itellekki melko yllätys, että tämä päivä joskus koittaa, mutta siinä se nyt on minun vauva <3

    VastaaPoista